Hieman minusta

En muista tarkkaa ajankohtaa, mutta hetki on kirkkaana ja elävänä mielessäni. Se hetki, joka toimi kipinänä kotipalveluyrittäjäksi ryhtymiseen. Tapahtumasta on jo vuosia aikaa:

Olin tiskaamassa kotonani. Samalla purnasin mielessäni sitä, miksi minä aina teen tämän homman meillä. Silloin se lävähti kuin salama taivaalta tajuntaani. Oivallus. Kaikki näytti kirkkaalta ja selvältä: ”Tätähän minä oikeasti olen aina halunnut! Tätä minä rakastan!” Siis huolehtia kodistamme, lapsistamme ja arjestamme. Niin olin jo vuosia tosin tehnytkin, mutta siihen loppui ”sisäisen purnaajan ääni”, joka välillä oli saanut huomioni kiinnittymään epäolennaisiin seikkoihin. Ja siitä sitten alkoi kirkastua myös ajatus omasta yritystoiminnasta.

Olen nuoresta asti hoitanut lapsia. Ensin lapsenvahtina teini-iässä, sitten aikuisena ammatikseni päiväkodeissa, omassa kodissani perhepäivähoitajana omien lasteni ollessa pieniä, ja vieraassa kodissa. Arjen pyörittäminen on siis ollut hyvin tiukasti mukana kuvioissa myös työelämän kautta.

Koulutukseltani olen lähihoitaja (lasten ja nuorten hoito ja kasvatus, kuntoutus), mutta yrittäjänä teen toistaiseksi töitä kotipalveluyrittäjä -nimikkeellä. Olen ollut aikanaan myös opiskelemassa puutarha-alaa, josta on perusopinnot suoritettuna. Harrastan hortoilua (=villiyrttejä ), hyötyviljelyä omalla pihalla, käsitöitä ja kaikkea mikä milloinkin tuntuu kivalta ja kiinnostavalta. Vakiovarustuksenani ovat iloinen mieli ja positiivinen suhtautuminen elämään.

Arjen sujuvuus, kotona viihtyminen ja lapset ovat minun sydämeni asia. Ja nyt näiden asioiden kautta olen myös Sinua varten! Ole hyvä!

Katja